kulutuselektroniikkamessut olivat haaste sekä messuvieraalle että järjestäjille. 20 000 uuden tuotteen esittely ja lukemattomien entisten kehuminen ei mahtunut edes 30 jalkapallokentän suuruisiin tiloihin, joten tapahtuma piti levittää pitkin kaupunkia.
Tällä kertaa tärkeimmät puheet pidettiin Venetian-hotellissa ja (yhtä tärkeät!) teollisuuden insiderit esiintyivät LVCC:ssä eli Convention Centerissä tai sen kyljessä olevassa Hilton-hotellissa.
Logistiikkaa oli yritetty hoitaa hyvin. Joka puolella oli opasteita, karttoja, esitteitä, mainoksia, muistutuksia ja tietysti emailiin tulvi jo etukäteen satoja sähköposteja… Tule meille, meillä arvotaan! Lentokentälle mennessä oli opasteita aina muutaman metrin välein niin että apukuskillakin oli tärkeä homma lukea niitä.
Pääkatua, Las Vegas Boulevardia eli Stripiä, seuraillen jyristeli korkealla Monorail. Viisi dollaria yhdensuuntaisesta matkasta. Kaksikerroksiset Deuce-bussit porhalsivat 15 minuutin välein kymmenkuntaa reittiä. Myönsin 10 pistettä ja papukaijamerkin palvelulle, joka kyyditti porukkaa täsmälleen 15 minuutin välein Stripiä pitkin ja antoi rajoituksetta kyytiä 24 tuntia viidellä dollarilla. Kuski tarinoi matkalla kasinohistoriaa.
Tietysti tarjolla oli taksia ja limoa ja jopa parkkitilaa. Jättikokoiset moottoripyöräpoliisit olivat myös pelottaneet aikaisemmin jalkakäytävillä runsaslukuisina pornolehtisineen norkoilleen jengin kauemmas.
Come on, gadget! (Kuvagalleriaan pääset ylläolevasta kuvasta.)
Jos koskaan, kaipasin näyttelyssä gadgettia, johon olisi voinut integroida kaikki messutiedot ja katsoa niitä siedettävän kokoiselta ja myös aurinkoisissa olosuhteissa näkyvältä ruudulta.
Järjestäjien tarjoama MyCES-online-muistikirja oli hieno yritys. Valitettavasti ensimmäiset rivit oli myönnetty maksaneille mainostajille, ja koko systeemi oli turhan monimutkainen. Sitä oli mahdoton katsoa pieneltä ruudulta. Olisi ollut hienoa omistaa laite, johon olisi imaissut mielenkiintoisen näyttelyosaston tiedot, ehkä nauhoittaa pienen juttutuokion ja napata muistin tueksi kuvia.
Kuten aina ennenkin messujen jälkeen, työpöytäni alla Piilaaksossa on muovikasseja, joitten sisältöä olen katsonut vain ylimalkaisesti, jos ollenkaan. Kun olen raporttini tehnyt, ne päätyvät todennäköisesti edelleen lukematta roskikseen. Jos olisin vihreä, itkisin metsien puolesta… kuka puhuikaan paperittomasta toimistosta.
Teleporting olisi ollut myös tarpeen. Kun yksi mielenkiintoinen esitys päättyi klo 11 LVCC:ssä, ei millään ehtinyt Venetianiin klo 11 alkavaan tilaisuuteen. Mietin pääni puhki tiistaina klo 15, ketä menisin kuuntelemaan, koska samaan aikaan alkoi monta mielenkiintoista paneelia.
Valitsin mahdollisesti heikoimman. Mutta minulle kirkastui, että emme todella pitkään aikaan pääse eroon tv-mainoksista, jotka katkaisevat elokuvan katselun 7-10 minuutin jälkeen jopa 4 minuutiksi. Haloo, missä olet innovaatio!
Vanha kunnon Bill – näkemiin?
CES-kulutuselektroniikkamessuille on kertynyt ikää 40 vuotta. Ensimmäisillä esiteltiin televiiiisioita, radioita ja levysoittimia… Nyt esillä oli mp3-soittimella varustettuja leluja, kaiuttimilla varustettuja termoslaukkuja ja 10 dollarin digikameroita. 108 tuuman taulutelevisioita ja 32 GB flashmuisteja. Hmm…
Microsoftin Bill Gates avasi messut 11. kerran. A la grande pompe. Pääsylippuja alettiin jakaa klo 15 mutta tällä kertaa niitä sai sentään vielä klo 16. Klo 17 jälkeen päästiin jonottamaan liukuportaisiin. Salin edessä tarjottiin viiniä ja olutta jotta jaksettiin odottaa klo 18 saakka.
Istuskeltiin katsomossa puoli tuntia ihmettelemässä puujaloilla köpöttäneitä jokereita, ja sitten päästiin asiaan. Onneksi vieruskavereinani oli intialainen The Hindun it-toimittaja ja amerikkalainen verkkoradiotohtori eli mielenkiintoista seuraa, joten olisin voinut itse asiassa odotella kauemminkin.
Vuonna 2001 marraskuussa Gates avasi jättimäiset Comdex-messut. Terrorisminpelko oli pahimmoillaan, ja moni lehtimieskin joutui perääntymään syystä tai syyttä MGM-hotellin ovien ulkopuolelle. Olimme kaikki periaatteessa terroristeja jollemme kyenneet todistamaan toisin. Ilmapiiri oli pelottava. Muistan miettineeni, että jotain pahaa voisi tapahtua. Aina löytyy joku, joka haluaa päästä iltauutisiin.
Nyt näyttelyssä varoiteltiin laukkujen tarkastuksesta. Sitä ei kuitenkaan tehty yhtään kertaa, vaikka reppuni oli aina epäilyttävästi pullollaan.
Mutta Billistä piti puhua. Tietokoneen ääressä vuosikaudet viettänyt Gates oli kumara ja hiukan vaisu. Mutta hän kuullosti edelleen saarnaajalta, joka uskoi asiaansa ja halusi kipeästi toistenkin uskovan. 98 prosenttia uskoa, 2 prosenttia vitsejä.
Gatesin esiintyminen oli ehkä viimeinen ennen kuin hän suuntautuu hyväntekeväisyyteen. Toivon, että CES löytää jatkossa avajaispuhujan aivan uudesta suunnasta ja vaihtaa joka vuosi kasvoja…
Puhe oli tietysti Vista-käyttöjärjestelmän ja Xbox360:n mainos. Aivan kuten Nokian Kallasvuon esitys oli firman ja puhelinten mainostamista.
Siinä missä Kallasvuo seisoi tukevasti ja vakavasti lavalla, Ciscon John Chambers tanssi tuttua balettiaan esiintymislavan laidasta laitaan poiketen välillä katsomon puolella. Chambers on selvästi harrastanut suosikkilajiani tai-chitä tai sitten hänellä on tukenaan asiaan vihkiytynyt koreografi. Ainoa vika baletissa on se, että erinomainen viesti uhkaa joskus jäädä sen varjoon. Ehkä vika on minun…
Mitä kauemmas edetään kuluttajan käsiä koskettavista laitteista, sitä enemmän puhujilla on visioita. Kuuntelen mielelläni suurten johtajien puheita, siis bisnesjohtajien.. ainakin silloin kun puhujalla on mielenkiintoista sanottavaa ja esitys on selkeä. (Koska voi istua eikä tarvitse tallata standilta toiselle?) Inhoan silti powerpointteja ja videoklippejä. Jälkimmäiset antavat puhujan hengähtää mutta usein viestit syleilevät maailmaa ilman todellista sisältöä.
Las Vegasin henki
Törmäsin näyttelyssä tietysti Piilaakson kollegoihini ja huomasin, että muutkin kokevat messuturneet rasittaviksi. Pieni yllätys oli sen sijaan se, että jotkut kokivat Las Vegasin moraalisesti arvelluttavaksi. Hiukan pyytelivät anteeksi että ovat paikalla… Vegas on suosikkipaikkojani, hotellit ja ravintolat ovat kohtuuhintaisia, shoppailu samoin, isot hotellit ovat arkkitehtuuriltaan mielenkiintoisia, ja showt ovat halvempia kuin muualla.
Pidän luksushotelleista. Jos voisin, kävisin mielellään usein vaikka aamukahvilla haistelemassa tunnelmia, ihmettelemässä erilaisia ihmisiä, ihailemassa sisustuksia ja arkkitehtuuria.
Piilaaksossa arkkitehtuurista ei juuri voi puhua San Franciscon ulkopuolella. Tai voi, jos lievästi eriväriset laatikot lasketaan arkkitehtuuriksi.
Messujen aikaan Las Vegas on tietysti villiä länttä. Motellihuone, joka maksaa muuten 45 dollaria, ponnahtaa lähelle sataa dollaria. Hyvä jos saa edes sellaisen.
Tällä kertaa mainostettu langaton internet-yhteys toimi yhdessä tapauksessa kymmenestä, ja yhden sähköpostin lähettäminen vaati puolitoista aamuyön tuntia.
Siinä ajassa poliisi ehti pidättää ja käsiraudoittaa motellin edessä pitkätukkaisen naisen, itkuinen paikallinen leidi kävi kyselemässä huoneen hintaa ja kiukkuinen motellivieras vaati ensin puhelimessa ja sitten lasitiskin takana huoneeseen lämmityslaitetta. Onneksi välissä oli lasi, jotta asia ei kehittynyt huutamista pitemmälle…
Ensimmäisenä yönä naapurihuoneessa tehtiin ainakin yksi musta silmä ja tuhottiin jotakin irtaimistoa. Mutta poliisi rauhoitti tilanteen päättäväisesti mutta sopuisasti. Hätkähdyttävää, miten ihmiset jaksavat kaikissa tilanteissa kysyä ensin, mitä kuuluu – no, ei tietysti ihan aina. Joskus piiloudutaan poliisiauton taakse pyssyjen kanssa. Muut neljä yötä sujuivat sitten rauhallisesti ja unta riitti.
No hard feelings. Kuten muuallakin, Las Vegas on monenlaisten ihmisten ja paikkojen yhdistelmä. Mitä tulee messuihin, muutama päivä niitten jälkeen voin lopulta hahmottaa kokonaiskuvaa ja tuntuu, että ollaan toki menossa kohti digitaalista viestintää. Muistan yhä Las Vegasin messu-uran alkuvuodet, jolloin lentokoneeseen pakattiin kymmenen pussillista esitteitä… Saan ehkä piankin repun taskuun haaveilemani tietoimurin ja jopa kohtuulliseen hintaan.